Levada do Caldeirão Verde
Levada do Caldeirão Verde on yksi Madeiran saaren suosituimmista ja vaikuttavimmista levadoista. Tarkkaa rakennusvuotta ei ole tiedossa, mutta se sijoittuu historiallisesti 1700-vuosisadan vaiheille. Tuolloin Madeiran levadoista rakennettiin paikallisia levadoja, jotka eivät läpäisseet saaren keskiosan vuoristoista seutua. Levada do Caldeirão Verde tarjoaa upean mahdollisuuden tutustua saaren ikivanhoihin laurisilvametsiin sillä Fajã da Nogueiran ohella, Queimadasin alueella ne ovat parhaiten säilyneet.
Olen kulkenut reitin kerran vuonna 2007. Osa kuvista on siis todella vanhoja. Iso osa kuvista ovat joulukuulta 2023, jolloin viimeksi kävin reitillä. On sanottava, että reitti oli muuttunut erittäin paljon sitten vuoden 2007. Turva-aidat suojaavat reittiä vaarallisissa paikoissa säännöllisesti Levada do Caldeirão Verden suuren suosion ansiosta.
TÄRKEÄÄ!: Kun lähdet matkaan, muista ottaa varusteeksi hyvä tasku- tai otsalamppu sillä reitti sisältää tunneleita, joita EI VOI kulkea ilman lamppua. On hyvä varata matkaan myös hieman lämpimämpää vaatetta varmuuden vuoksi. Pitkähihainen paita tai huppari riittää. Tällä puolella saarta vuorten keskellä lämpötila on luultavasti viileämpi, kuin etelän auringossa.