Sivustolle on koottu omakohtaisia kokemuksia Madeiralta. Tarkoitus on välittää jokapäiväisiä asioita, jotka saattavat loman aikana tulla eteen matkaillessa Madeiran saarella. Joulukuussa 2022 suuri yllätys oli, että lasipullojen pantillinen kierrätys oli ilmestynyt Ribeira Bravan laakson kauppakeskukseen. Tällaiset kokemukset jäävät mieleen positiivisina muistoina, jotka on mukava, ehkä jopa hyödyllistä, jakaa Madeiralle matkustavien kanssa.
Suomi on luultavasti yksi johtavista maista kierrätystä ajatellen mutta Madeirallakin kierrätetään ja lajitellaan jätteet. Kierrätyslaatikot ovat värillisiä ja eri värit kertovat mitä jätteitä mihinkin laatikkoon lajitellaan. Jätteet lajitellaan hieman erilailla kuin Suomessa:
Lasinkeräykseen kierrätetään suomalaiseen tapaan lasipullot ja purkit. Erilaisia astioita ja lautasia ei kierrätetä Madeiralla lasinkeräykseen vaan ne tulisi toimittaa erilliseen kierrätyskeskukseen.
Madeiralla pahvipakkaukset ja paperi kierrätetään samaan astiaan.
Ihmettelin itse metallin ja muovin keräämistä sekaisin mutta luultavasti metalli ja muovi eritellään jätteidenkäsittelylaitoksella erilleen, joten ne voidaan kerätä samaan astiaan.
Vuonna 2018 paikallinen panimo aloitti pullojen pantillisen keräyksen. Palautusautomaatteja asennettiin aluksi Funchalin kauppakeskuksiin mutta ne ovat levinneet sittemmin myös muualle Madeiralla. Itse huomasin ensimmäisen kerran palautusautomaatin Continenta-ostoskeskuksen ulkopuolella Ribeira Bravan laaksossa. Suomalaisena pantillinen pullonpalautus on erittäin tervetullut havainto. Se toimii samaan tapaan kuin Suomessa jo aikonen alusta toiminnassa ollut järjestelmä. Toivottavasti panttijärjestelmä leviää jossain vaiheessa myös tölkkeihin jne. Toistaiseksi vuonna 2021 pantillisten pullojen valikoima oli vielä melko rajoitettu. Toivottavasti jatkossa hyvä kehitys jatkuu ja pantillisuus laajenee edelleen.
Tavalliset ruokaostokset onnistuvat hyvin Madeiran saarella toimivassa marketissa, jonka tunnistaa punaisesta logosta Continente. Pienemmissä kylissä löytyy myös pienempiä kauppoja ja ostoskeskuksia. Esimerkiksi Calhetassa löytyy keskus, jossa on ruokakauppa, matkamuistomyymälöitä ja muita palveluita tarjoavia yrityksiä.
Ribeira Bravan alueella lomaileville laaksossa on suuri Continenten ostoskeskus ajettaessa São Vicenten suuntaan ja kaupungin alueella pienempi Continenten myymälä keskustan alueella. Funchalin alueella kauppoja riittää yli tarpeen mutta mainitsen yhdeksi tässä Madeira Shopping Center nimisen keskuksen, joka sijaitsee São Martinhossa.