Jos olet päättänyt matkustaa Madeiralle ensimmäisen kerran, olet luultavimmin varannut seuramatkan ja hotellisi sijaitsee jossain Funchalissa. Jos sinä olet ns. Madeiran tyyppiä, tulet ihastumaan Madeiraan ja saatat palata saarelle kerta toisensa jälkeen kuten minulle pääsi käymään. Matkakohde teki sen verran suuren vaikutuksen ja tunne on syventynyt vuosi ja matka toisensa jälkeen. On hyvin tavallista, että ensimmäisen kerran matkakohteeseen matkustava tutustuu pääasiallisesti yöpaikan ympäristössä sijaitseviin matkakohteisiin ja nähtävyyksiin. Siksi olen päättänyt esitellä raapaisun Funchalin nähtävyyksistä, jotka itse koen antoisimmiksi.
Itse matkustin lomalle Madeiralle ensimmäisen kerran vuonna 2006. Matkoillani tapana on vuokrata aina auto ja kulkea kohteessa omatoimisesti. Usein kuitenkin matkailija haluaa vain kokea tavallisimmat nähtävyydet kohteessa ja rentoutua pääasiallisesti auringon lämmöstä nauttien esimerkiksi hotellin uima-altaalla. Molemmat vaihtoehdot ovat erinomainen tapa rentoutua lomalla ja kaikilla meillä on siihen oma tyylimme.
Katsotaan hieman mitä mahdollisuuksia ensimmäisen kerran Madeiralle matkustavalle on tarjolla Madeiralla ja sen upeassa pääkaupungissa Funchalissa.
Madeiran saari on Portugalin autonominen saari ja asukkaat puhuvat portugalia. Madeiralaisilla on voimakas aksentti paikallisessa murteessaan. Muuten kieli on normaalia portugalin kieltä. Omasta mielestäni Madeiran murteessa on todella kaunis laulava nuotti, jonka sanotaan lisäävän portugalin kieleen charmikkuutta.
Faktoja:
Madeiran pääkaupungissa Funchalissa on nähtävyyksiä, jotka kannattaa ehdottomasti kokea ensimmäisellä Madeiran lomalla. Kuuluisimpia nähtävyyksiä ovat Monte, kasvitieteelliset puutarha, kauppahalli vain muutaman mainitakseni. Kaupungin suosituimpia katuja käyskentelyyn ovat Avenida Arriaga, Avenida do Mar (rantakatu), joiden ympäristössä suurin osa turisteista jaloittelevat nauttien Funchalin rennosta tunnelmasta.
Napsauta oheista karttakuvaa ja tarkastele suosituimpia nähtävyyksiä Madeiran pääkaupungin Funchalin alueella.
Funchalin keskustassa Avenida do Mar rantakadun itäpäästä pääset kondolihissillä Monteen. Kaupunginosa on yksi suurimmista turistimagneeteista Funchalissa. Kondolihissin alkupaikka on nimeltään Teléferico Funchal Monte. Monte on ansainnut suosionsa monipuolisena nähtävyytenä Funchalissa. Alueella on valtavan kasvitieteellisen puutarhan ohella Nossa de Senhora do Monten näyttävä kirkko, joka erottuu maamerkkinä myös Funchalin alemmille rinteille. Puhumattakaan mahdollisuudesta laskea alas Funchalin katuja Toboggan-kelkalla.
Monte on historiallisesti tunnettu Toboggan kelkkakyydeistään, joilla voi matkustaa katuja kiitävässä korikelkassa takaisin alas jyrkkiä Funchalin rinteitä. Toboggan -perinne juontaa juurensa aina 1800-luvulle, jolloin kelkat kehitettiin vuonna 1850. Laskettava matka on kokonaisuudessaan noin 2 kilometriä ja se kestää noin 15 minuuttia. Kelkkaa ohjastavat Tobogganit, joiden ammatti on arvostettu Madeiralla.
Kyydin voi ostaa Igreja de Nossa Senhora do Monten kirkon portaiden alapuolella olevalta kadulta, jossa Toboggan-kelkan kuljettajia voi nähdä tyylikkäästi pukeutuneina vaaleilla olkihatuilla varustettuna.
Lady Monten kirkko on erinomainen kohde, jos on halukas näkemään Madeiran katolisten kirkkojen ja rukoushuoneiden uniikkia tunnelmaa. Vuonna 2023 vierailimme Lady Monten kirkossa ja oli joulun aika. Madeiran kirkoissa joulun aikaan (alk. joulukuun alku) näyttävät koristelut ovat todella näkemisen arvoisia. Niissä kannattaa todella käydä ihastelemassa ja keräämässä joulun rauhaisaa tunnelmaa vaikka ei erityisen uskonnollinen ihminen olisikaan.
Monten palatsin trooppinen puutarha on Jardim Botanicon ohella pakollinen vierailukohde luontonähtävyyksistä ja kasvillisuudesta kiinnostuneille. Monten palatsin puutarha perustettiin vuonna 1991 José Berardo. Hänen intohimonsa luontoa kohtaan johti tilan rappeutuneen puutarhan muuttamiseen trooppiseksi keitaaksi, jonka koko on 45 000 neliömetriä sisältäen noin 100 000 kasvilajia eri puolilta maailmaa.
Kasvien ohella alueelle luoduissa tekojärvissä elelee joutsenia ja alueella on muutenkin rikas eläimistö johon kuuluu esimerkiksi riikinkukkoja. Useiden kävelyteiden reunustat esittelevät eri aikakausilta ja maantieteellisiltä alueilta peräisin olevia kivitöitä, buddhalaisia veistoksia, kivilyhtyjä. Alueella voit nähdä myös kuuluisan laattakokoelmaa 1400-1900 vuosisadoilta.
Trooppisen puutarhan itämainen puutarha saa inspiraationsa japanilaisesta ja kiinalaisesta puutarhatyylistä. Lukuisissa pienissä lammissa, joissa ui karppeja. Itämaista puutarhaa koristavat lukuisat buddhalaiset patsaat ja muut itämaiset koristeet.
Vieraillessamme Montessa joulukuussa 2023 emme kiertäneet koko aluetta sillä saman päivän aikana oli vielä tarkoitus vierailla Pico Areeirolla ja kävellä Ribeiro Friosta Portelaan seuraten Levada do Furadoa. Monten puutarhaan kannattaa varata koko päivä sillä nähtävää alueella on todella paljon. Itämainen puutarha on kooltaan hengästyttävän kokoinen ja aikaa kuluu tutkiessa sen saloja.
Jardim Botanico pitää sisällään yli 2000 eksoottista kasvia, jotka ovat peräisin ekologisesti erilaisilta alueilta kaikilta maailman mantereilta. Puutarhan perusti Reidin perhe vuonna 1881 ja se avattiin yleisölle vuonna 1960. Kahdeksan hehtaarin alue (80,000 m²) kiinteistö kuului aiemmin Reid’s-hotellin perustajan William Reidin perheelle. Puutarhan yhtenä päätehtävänä on suojella uhanalaisia lajeja biologisen monimuotoisuuden vähenemisen vuoksi. Siksi alueelle on perustettu myös erityinen tutkimus- ja suojelualue.
Vierailimme kasvitieteellisessä puutarhassa vuonna 2022 joulukuussa, jolloin Madeiran saarella koettiin erityisen kovia myrskyjä. Puutarhassa suuren vaikutuksen teki eri kaktuslajien puutarha. Puutarhasta avautuvat myös todella vaikuttavat näkymät Funchalin kaupunkiin alueen länsilaidalta.
Puutarhojen ja vihreiden puistojen sekä muiden luontokohteiden ohella Funchal on myös historiallinen kaupunki. Sen rinteiltä voidaan löytää näyttäviä vanhoja tiloja ja kartanoita (quintas). Hyvin usein rakennuksen yhteydessä on myös kasvitieteellisesti merkittävä puutarha.
Quinta da Boa Vista sijaitsee ydinkeskustan tuntumassa sen itäpuolella. Historiallinen Boa Vistan tila ja siihen kuuluva Madeiran saaren suurin ja monimuotoisin orkideapuutarha ovat olleet Gartonin perheessä yli vuosisadan. Tällä hetkellä tilaa johtaa Patrick Garton.
Tilalla on nähtävillä Madeiran saaren suurin orkideakokoelma. Kasveja on myös myynnissä, ja lisäksi on nähtävillä monia harvinaisia ja epätavallisia orkidea-lajikkeita. Orkideat eivät kuitenkaan ole ainoita ihailtuja kukkia Quinta da Boa Vistassa, sillä itse puutarhassa on monia muita mielenkiintoisia eksoottisia kasveja, jotka kukkivat vuorotellen ympäri vuoden. Siellä on laaja kokoelma bromeliadeja, kuten frangipaneja, hibiskuja, passionkukkia, aloeita ja paljon muuta, jotka yllättävät kysyvän vierailijan mielen.
Quinta das Cruzes 1700-luvun huvila toimii museona, jossa on näytteillä 500-vuotinen kokoelma taidetta, keramiikkaa, koruja ja antiikkiesineitä. Rakennus on historiallinen myös siinä mielessä, että se oli Madeiran saaren löytäjän João Gonçalves Zarcon viimeinen asuinpaikka.
Quinta das Cruzesissa on myös tilava romanttinen puutarha, jota ympäröivät suuret vuosisadan vanhat puut, jotka reunustavat mukulakivisiä polkuja. Tilan kokonaispinta-ala, noin hehtaari, sisältää rakennetun alueen, luolia, kivisuihkulähteitä, näköalapaikan Funchalin lahdelle ja muita pieniä tiloja.
Funchalin laajoista maisemista pääsee nauttimaan useassa paikassa mutta sitä varten on olemassa myös erityisiä maisemapaikkoja, joista tunnetuin on Cabo Girãon jyrkänne. On kuitenkin olemassa muitakin vierailemisen arvoisia kohteita.
Cabo Girãon 580 metriä korkea jyrkänne on yksi Euroopan korkeimmista ja siltä avautuu hieno panoraamanäkymä Funchalin rinteille.
Cabo Girãossa on myös lasilattian omaava parveke, jolla pääset kouriintuntuvasti kokemaan paikan 580 metrin korkeuden.
Näköalapaikalle on maaliskuusta 2023 alkaen pieni pääsymaksu, jolla katetaan paikan huolto ja ylläpitokuluja. Pääsylippu näköalapaikalle on 2,00€/hlö aikuisilta. Alle 12-vuotiaat pääsevät näköalapaikalle ilmaiseksi. (Madeira web)
Pico dos Barcelos on 355 metriä merenpinnasta Santo Antóniossa sijaitseva maisemapaikka ja historiallinen muistomerkki. Se rakennettiin vuonna 1950 Turismo da Madeiran toimesta ja on saanut nimensä alueen varhaisen uudisasukkaan ja silkkikauppias Diogo Barcelosin mukaan. Diogo sai alueelta maata hyödynnettäväkseen, ja hän alkoi kasvattaa silkkiäistoukkien ravinnoksi tärkeää mulperipuuta. Vuosien mittaan sijainti, näkymät ja taloudellinen kiinnostavuus saivat ympäröivän väestön kasvamaan, mikä johtui osittain siitä, että vuonna 1917 rakennettiin tie, joka helpotti pääsyä alueelle, jossa kävi koko ajan lukemattomia kotimaisia ja ulkomaisia vierailijoita.
Paikalta avautuvat panoraamanäkymät Funchalin laajaan kaupunkiin. Maisemapaikalta saa ihailla myös kuvauksellista näkymää Cabo Girãon rinteille lännessä. Katsottaessa pohjoiseen on silmiinpistävän mielenkiintoisesti poimuttuville rinteille asettuvat asutuskeskittymät taloineen. Kirkkaalla säällä meren takana voit nähdä myös Desertas-saaren.
Pico dos Barcelos on erinomainen vierailupaikka esimerkiksi menomatkalla Curral das Freirasiin (Nunnalaakso) sillä se sijaitsee kylään johtavan tien varrella.
Kivipaalu näköalapaikan ylätasanteella kertoo paikan perustamisen tarinasta ja tarkoituksesta.
Paalussa on kolme tekstiä: