Piornaisin polkureitti kiertää luolaston
Vesi kohisee portaiden oikealla puolella pientä betonista kourua myöten Levada dos Piornaisin polkureitin portailla. Polku kiertää hankalan luolasto-osuuden ja palaa myöhemmin takaisin levadalle.
Laakson pohja siintää edessäpäin, kun astellaan portaita alemmas kohti kallion juurta. Piornaisin polkureitin portaat eivät laskeudu kuitenkaan aivan laakson pohjalle asti. Vain parikymmentä metriä alemmaksi jatkaakseen seuraten kallionreunaa Levada dos Piornaisin alapuolella.
Punertava kallio kohoaa louhikkoisena ilmestyksenä oikealla ja sen väleistä vilahtelevat myös ylempää levadan suojakaiteet. Paikoin kallioissa on todella mielenkiintoisen näköisiä kerrostumia, joiden ulkoinen olemus saa myös geologiaan perehtymättömän mielenkiinnon heräämään.
Alhaalla vesi saattaa virrata osakseen myös polulla ja saattaa voi olla myös liukastumisen vaara. Jonkun matkan päässä noustaan lyhyet portaat ylemmäs ja samaisella paikalla on myös pieni vesiallas.