4. Laurisilvametsät ja vaikuttavat maisemat

Viimeksi reitillä 12.12.2023, klo 14.54

Sisällys

Vaikuttavan laurisilvametsän lumoissa

Levada do Caldeirão Verdellä olennainen luontoelementti ovat ikivanhat laurisilvametsät, joista saadaan nauttia myös tällä osuudella tätä upeaa luontorikasta kävelyreittiä. Sukelletaan reitin toisesta tunnelista takaisin ulkoilmaan ja jatketaan matkaa kohti Caldeirão Verden laguunia, joka sijaitsee Ribeira Grande nimisen joen laaksossa.

Tällä osuudella huimaavat rotkot hieman yleistyvät mutta nykyään kaikki vaaralliset kohdat on suojattu suojakaitein. Vaaraa ei siis ole tervettä varovaisuutta noudattavalle vastuulliselle kulkijalle. Silti vertigosta pahasti kärsivä kulkija saattaa tuntea pelonväristyksiä joissain kohdissa suojakaiteista huolimatta. Itselläni ei ominaisuutta ole, joten olen toki hieman huono arvioimaan. Osuudelle mahtuu myös tämän reitin kaksi viimeistä tunnelia.

kuvituskuva Gaia GPS -karttapalvelun logolla.
Kartta avautuu uuteen ikkunaan
Levada do Caldeirão Verden toisen tunnelin suuaukko vuonna 2023.
Levada do Caldeirão Verden toisen tunnelin suuaukko vuonna 2023.

Reitin toinen ja samalla pisin tunneli on takana päin ja seisotaan keskellä laurisilvametsää, jossa taas kerran puita rakastavalle ihmisoliolle oksistojen dramaattiset muodot luovat jännittävän tunnelman ympäristöön. Lehtevien puiden vihreä varjo yhdessä okran ruskean maan kanssa harmonisoi ja rauhoittaa ihmisen mielen. Kerta ja matka toisensa jälkeen joutuu ihmettelemään kuinka tällaista luontoa Madeiran saari voi tarjota.

Tunneli kuljetti kävelijän Ribeira Grande-joen laakson reunamille mutta itse laakson maisemat avautuvat kokonaisuudessaan paremmin noin puolen kilometrin päästä, jolloin kuljetaan laakson jyrkempiä rinteitä. Ensin on alitettava vielä kaksi reitin viimeistä tunnelia.

Näyttävä puun juurakko tunnelin ulostuloaukon vieressä.
Näyttävä puun juurakko tunnelin ulostuloaukon vieressä.

Saavuttaessa tunnelista ulos levada kaartaa vasemmalle ja jos olet tarkkaavainen voit huomata suuaukon oikealla puolella polun, joka johtaa metsään. Polkuja haarautuu reiteiltä ajoittain mutta pysytään kuitenkin reitillä seuraten levadaa. Runsaassa laurisilvametsässä reitin kolmas tunneli saapuukin jo parin minuutin kävelemisen jälkeen.

Tunnelit reitillä

Levada do Caldeirão Verden reitillä on 5 tunnelia, jotka ovat pääosin helppokulkuisia. Ensimmäinen tunneleista on hieman pitempi mutta loput ovat erittäin lyhyitä. Osassa lyhyemmistä tunneleista on louhikkoiset seinät ja hieman kapeampi kulkuväylä, joten kulkeminen saattaa olla hieman työlästä varsinkin repun kanssa. Otsalamppu on reitillä välttämätön varuste.

Tunneli Aika Pituus
Tunneli 1 3min. 41m
Tunneli 2 6min. 143m
Tunneli 3 4min. 71m
Tunneli 4 1min. 20m
Kävelyllä toisen tunnelin jälkeen Levada do Caldeirão Verdellä.
Kävelyllä toisen tunnelin jälkeen Levada do Caldeirão Verdellä.

Levada do Caldeirão Verden 3. tunneli

Levada do Caldeirão Verde virtaa lantion korkeudella betonista ja kivestä valetun muurin takana. Tunneli sukeltaa suoraan korkean kallion sisään. Kolmannessa tunnelissa on todellinen elämys sillä se sisältää ”galleriaikkunoita”, joista näkee maisemaa Ribeira Granden laaksoon. Huikea yksityiskohta tunnelissa ja aukkoa suojaa myös suojakaide, jota ei luonnollisestikaan pidä ylittää, sillä pudotus aukon takana saattaa olla todella suuri. Pysytään turvallisuuden rajoissa. Maisemaa reunustavat kauniisti vihreä kasvillisuus, joka kurkistaa tunneliin kallion ulkopuolelta.

Tunneli on helppokulkuinen ja pituuttahan näillä tunneleilla ei ole paljoa. Kuten voit kuvista havaita, seinämät ovat tummaa tuliperäistä kiveä ja osittain louhikkoiset.

Levada do Caldeirão Verden kolmanen tunnelin sisäänkäynti vuonna 2023.
Levada do Caldeirão Verden kolmanen tunnelin sisäänkäynti vuonna 2023.
Levada do Caldeirão Verden kolmannen tunnelin sisäänmenoaukko vuonna 2007.
Levada do Caldeirão Verden kolmannen tunnelin sisäänmenoaukko vuonna 2007.

Kolmannessa tunnelissa huomion herättävä kokemus ovat tunnelin puolenvälin jälkeen eteen tulevat ”galleriaikkunat”, joista avautuu kehystetty ja kaunis maisema Ribeira Granden laaksoon. Näiden kohdalla itse tulee pohdittua onko ne tehty levadalla vierailijoiden iloksi vai onko niillä jokin muu oleellisempi tarkoitus. Jos tutkii vanhoja kirjoituksia ja tämän alueen historiaa on fakta, että täällä on kulkenut aikoinaan taiteilijoita ja muita vierailijoita jo 1800-luvulla ikuistamassa maisemia (lähde: IFCN: Casa das Queimadas), joten on hyvinkin mahdollista että aukot on rakennettu kulkijoiden iloksi.

Ensimmäinen galleriaikkuna Levada do Caldeirão Verden levadan kolmannessa tunnelissa.
Ensimmäinen galleriaikkuna Levada do Caldeirão Verden levadan kolmannessa tunnelissa.
Levada do Caldeirão Verden tunneli 4:n galleriaikkuna vuonna 2007.
Levada do Caldeirão Verden tunneli 4:n galleriaikkuna vuonna 2007.

Astutaan Levada do Caldeirão Verden reitin kolmannesta tunnelista laaksomaisemaan. Oikealla puolella polkua kallioinen rotko laakson pohjalle jota suojakaiteet reunustavat. Maisemassa metsikköinen laakso johdattaa katseen Ribeira Grande-joen laakson läntisille seinämille. Maiseman maaston verhoaa laurisilvametsiköt vihreään mattoon.

Jatkettaessa matkaa kallioiset rinteet putoavat jyrkästi alas laakson pohjalle. Kuvat näyttävät hurjilta mutta kuten sanottua, vaaraa ei ole vastuulliselle kulkijalle. Madeiralaiset ovat suojanneet reitin parhaansa mukaan ja loppu vastuu turvallisuudesta on kävelijällä. Maisemat ovat todella upeat ja kannatta pysähtyä ajoittain nauttimaan Madeiran luonnon parhaista ja ainutlaatuisista antimista Levada do Caldeirão Verden reitillä.

Kolmannen tunnelin jälkeen avautuu maisema laaksoon.
Kolmannen tunnelin jälkeen avautuu maisema laaksoon.

Luonnonkivistä taidokkaasti rakennettuja portaita, monimuotoista kasvillisuutta pursuavia rinteitä saniaisineen ja muine kasveineen, vettä tihkuvia seinämiä, joissa ruohot ja sammalet nauttivat sadeveden elähdyttävästä voimasta. Levada do Caldeirão Verdellä saat nauttia kaikista näistä mieltä rauhoittaivista elementeistä.

Pilvet roikkuivat vuonna 2023 joulukuussa taustalla siintävien vuorenseinämien päällä peittäen ne osittain vaaleaan harsoon. Ilmaston kosteus hyväilee maastossa kasvavaa kasvillisuutta ja puustoa, joka kuorruttaa maastoa syvän vihreällä värillään. Reitti on kävelijälle jatkuvaa luonto- ja maisemaelämystä parhaimmillaan. Levada do Caldeirão Verden ja sen urheiden rakentajien ansiosta nykyajan kävelijä saa kokea nämä maisemat, jotka muuten olisivat saavuttamattomissa Madeiran vaikeakulkuisen maaston ansiosta.

Tasainen polku viettää kohti Ribeira Granden laakson rinteitä.
Tasainen polku viettää kohti Ribeira Granden laakson rinteitä.
Sirppivitsasaniaisen vuoraama rinne Levada do Caldeirão Verdellä. Vaeltaja katselee maisemaa.
Sirppivitsasaniaisen vuoraama rinne Levada do Caldeirão Verdellä. Vaeltaja katselee maisemaa.

Korkea kalliosta ja maasta koostuva sammalilla ja vesikasveilla luonnon verhoileva seinämä kohoaa levadan vasemmalla puolella pystysuorana vettä tihkuvana. Saniaiset, joista pääosaa esittävät Sirppivitsasaniaiset Woodwardia Radicans esiintyvät maastossa jatkuvasti luoden omalta osaltaan vihreää runsautta maastoon.

Matka jatkuu seuraillen kallionseinämää ja suojakaiteet reunustavat jatkuvasti reitin oikealla puolella suojaten kulkijaa jyrkän rinteen muodostavalta uhalta. Ajoittain kuljetaan myös metsäisessä maastossa kohti Ribeira Grande-joen upeaa laaksoa. Kun puusto antaa myöten voidaan nähdä hienoja maisemia laakson muodostaville vuoren rinteille.

Maisema Ribeira Grande-joen laaksoon Levada do Caldeirão Verdeltä.
Maisema Ribeira Grande-joen laaksoon Levada do Caldeirão Verdeltä.
Pystysuoraa pudotusta suojaavat rautakaiteet Levada do Caldeirão Verdellä.
Pystysuoraa pudotusta suojaavat rautakaiteet Levada do Caldeirão Verdellä.

Levada do Caldeirão Verde ei ole erityisen vaarallinen reitti tavalliselle vastuulliselle kulkijalle. Reitin turvallisuudesta pidetään erityisen hyvää huolta. Kyseessä on kuitenkin ehkä Rabaçalin ohella yksi suosituimmista kävelyreiteistä Madeiralla. Kulkiessani reitin ensimmäisen kerran vuonna 2007 sen suojakaiteet ja muu turvallisuuteen vaikuttava ylläpito ei ollut lainkaan yhtä hyvä kuin nykyään. Myöskään vastaantulijoita ei ollut siinä määrin kuin vuonna 2024.

Saavutaan kohtaan, jossa pudotus levadan polulta on usean metrin alas. Suojakaiteet kuitenkin suojaavat kulkijaa ja niiden tolppia oli kunnostettu ja vahvistettu betonivalulla. Madeiralla levadoja ja reittien kuntoa valvotaan säännöllisesti, jotta kävelijöiden turvallisuus olisi ainakin mahdollisuuksien rajoissa taattu. Lopulta kuitenkin kävelijän oma käyttäytyminen tuo lopullisen turvan vaelluksiin.

Suojakaiteita on vahvistettu betonivalulla.
Suojakaiteita on vahvistettu betonivalulla.
Saavutaan reitin kolmannelle tunnelille.
Saavutaan reitin kolmannelle tunnelille.

Levada do Caldeirão Verden tunneli 4

Saavutaan tunnelin suuaukolle ja vuorossa on reitin neljäs tunneli, joka on erittäin lyhyt. Se tekee mutkan keskivaiheilla, joten toinen pää ei näy. Tunnelin toisella puolella matka jatkuu pystysuoraa rinnettä myötäillen. Vasemmalla puolella pientä kasvillisuutta pursuava kallio kaartuu ylös levadan vierestä ja oikealla puolella rotko on läsnä heti tukevan suojakaiteen takana. Ylärinteessä kasvava puusto kurottaa oksistoaan reitin ylle.

Levada do Caldeirao Verden reitti on loppuosuudeltaan suurelta osin jyrkän rotkon reunalla kulkemista mutta ”olemme turvassa” suojakaiteiden ansiosta.

Tunnelin jälkeen saniaiset vuoraavat seinämän vasemmalla. Oikealla pudotus on pystysuora alas laaksoon.
Tunnelin jälkeen saniaiset vuoraavat seinämän vasemmalla. Oikealla pudotus on pystysuora alas laaksoon.

Neljännen tunnelin jälkeen voidaan katsoa olevamme Ribeira Granden maisemissa ja laakso alkaa avautua kaikessa komeudessaan. Maisemassa pohjoiseen näkyvät kaukana polveilevan Ribeira Granden laakson takana São Jorgen asutusalueita. Ribeira Granden laakson massiiviset rinteet poimuilevat upeasti ja verhoutuvat vihreään puustoon. Puiden muodostama verhous näyttää täältä kauempaa katsottuna sammaleelta kiven pinnassa.

Maisema Ribeira Granden laaksoa pohjoiseen kohti São Jorgea.
Maisema Ribeira Granden laaksoa pohjoiseen kohti São Jorgea.

Paljas kallionseinämä kohoaa levadan vasemmalta puolelta korkeuksiin, kun nautitaan Levada do Caldeirão Verden tarjoamasta laurisilvametsästä ja upeista laaksomaisemista. Jo parin minuutin jälkeen Ribeira Granden laakson pohjoisosan maisemien avautumisesta ilotulitus jatkuu, kun näkymä tämän upean laakson eteläpäähän avautuu. Useat massiivisten vuorien huiput reunustavat laaksoa. Laaksoa reunustavat huiput ovat pohjoisesta alkaen; Achada do Teixeiran massiivi, Pico Milhafre (1 590 m) ja Coelho (1 698 m).

Upeiden maisemien ohella kannattaa kurkistella myös laakson pohjalle sillä tarkkaavainen voi Ribeira Grande-joen ohella havaita myös levadan. Kyseessä on Levada dos Tornos, joka kulkee tällä kohdalla 4,3 kilometriä pitkässä kävelijöiltä suljetussa tunnelissa Fajã da Nogueirasta tänne Ribeira Granden laaksoon. Tästä levada jatkaa edelleen Boaventuraan alittaen Achada do Teixeiran massiivin massiivin 2,5 kilometriä pitkässä tunnelissa.

Levada dos Tornosin Achada do Teixeiran massiivin alittavasta tunnelista kerrotaan: ”Tässä tunnelissa voit tuntea ihollasi saaren vulkaanisen toiminnan läheisyyden, kun ylität kuuman ilman vyöhykkeitä. Sisällä on myös kuuman veden lähteitä.” (lähde: Caminheiros Anónimos).

Panoramakuva kävelijästä katsomassa Ribeira Granden laakson vuoristomaisemaa.
Panoramakuva kävelijästä katsomassa Ribeira Granden laakson vuoristomaisemaa.

(Avautuu uuteen välilehteen)

Levada do Caldeirão Verdellä jatketaan matkaa kohti määränpäätä Caldeirão Verden vesiputousta Ribeira Granden laaksossa.